![]() ![]() Suomen harvinaiset setelit Numismaatikon tietopankki Linkkejä Keskustelu Kokoontumiset Rahojen arviointi ja osto Kerhon historia Tiedotteita Tarvikemyynti Toimihenkilöt Kohteiden jättäminen Huutokauppaan osallistuminen Listat ja tulokset Liittyminen Osoitteenmuutos Eroaminen
|
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2011Päivitetty 11.11.2010 Toimintasuunnitelma on saatavilla myös tulostettavana PDF-versiona. KOKOUKSET Oulun Numismaattisen kerhon tehtävänä on tarjota Oulun alueen numismaatikoille yhteinen kohtaamispaikka. Tätä varten kerho järjestää vuoden aikana 17 kokoontumista. Kokoukset pidetään pääsääntöisesti joka kuukauden toinen ja neljäs maanantai. Poikkeukset tästä aikataulusta ilmoitetaan kerhon www-sivuilla ja jäsenkirjeissä. Kevätkokous pidetään sääntöjen mukaan maaliskuussa ja syyskokous marraskuussa. Kokouksia ei ole kesä- ja heinäkuussa. HUUTOKAUPAT Kerhon huutokauppatoiminnasta vastaa huutokauppatoimikunta. Kerhon tavoitteena on saada järjestetyksi vuoden 2011 aikana yksi tai kaksi valtakunnallista huutokauppaa. Näistä ensimmäinen on todennäköisesti huhtikuussa ja toinen mahdollisesti lokakuussa. Lisäksi jokaisessa kerhoillassa on jäsenistön aktiivisuudesta riippuen pienempiä huutokauppoja. TARVIKEVÄLITYS JÄSENISTÖLLE Toimintavuodelle 2011 kerho "ulkoistaa" tarvikevälityksen rahaliike J. Nuorala Oy:lle. Tavoitteena on saada kerhoiltoihin jatkuvaa keräilytarvikemyyntiä jäsenille edulliseen hintaan. WWW-SIVUT JA ESITELMÄT Kuukausikokousten esitelmiä jatketaan. Tavoitteena on, että vähintään yksi kerhoilta kuukaudessa sisältää poikkeavampaa ohjelmaa. Teemailtojen aiheita otetaan vastaan. Esitelmiä pyritään julkaisemaan mahdollisuuksien mukaan kerhon www-sivuilla. SUOMEN NUMISMAATIKKOLIITON TOIMINTA Kerho lähettää edustuksen Suomen Numismaatikkoliiton kokouksiin. Taloudellisten- ja jäsenten henkilökohtaisten mahdollisuuksien mukaan liiton kokouksiin pyritään lähettämään vähintään kaksi, korkeintaan henkilöautolastillinen edustajia. Vuonna 2011 kerhon virallisten liittokokousedustajien määrä on todennäköisesti kolme. TALOUS Kerhon tulot ovat aiempina vuosina muodostuneet melko tasaisesti kolmesta osasta; jäsenmaksuista, tarvikevälityksestä ja huutokauppaprovisioista. Näistä kertyvät tulot ovat mahdollistaneet nykyisentasoisen toiminnan. Koska tarvikevälitys jää pois kerhon tulonlähteistä vuonna 2011, kerhon tulot supistuvat. Koska ylijäämää on kertynyt aikaisempina vuosina jonkin verran, pärjätään niillä säästöillä todennäköisesti muutama vuosi. Tulevaisuudessa tuottoja täytynee saada jäsenmaksuista tai nostamalla huutokauppojen tuottotavoitetta. Kerhon tehtävänä ei ole jatkossakaan kerätä pääomia, vaan mahdollisesti kertyvä ylijäämä käytetään sääntöjen mukaiseen toimintaan. MATKAT Kerho pyrkii tukemaan jäsenten matkoja numismaattisiin tapahtumiin kerhon hallituksen harkinnan mukaan. Kullekin matkalle pyritään nimeämään kyytivastaava koordinoimaan liikkumisia ja autokuntia. NÄYTTELYTOIMINTA JA JÄSENHANKINTA Kerho osallistuu vuoden aikana Oulussa järjestettäville antiikki- ja keräilymessuille, ja muihinkin tapahtumiin näkyvästi harkinnan mukaan. Messut ovat merkittävin uusien jäsenten hankintapaikka. Kerhon www-sivut toimivat toisena uusien jäsenten hankintafoorumina. Näyttelytoiminnasta on enemmän ehdotuksia kohdassa Oulun Numismaattinen Kerho 50 vuotta. YHTEISTYÖ POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAMUSEON KANSSA Kerho osallistuu museon rahakokoelmien luettelointiin ja museolla järjestettäviin rahojen arviointitapahtumiin. Kerho kartuttaa museon rahakokoelmia mahdollisuuksien mukaan. OULUN NUMISMAATTINEN KERHO R.Y. 50 VUOTTA 13.3.2012 Kerhovuonna 2011 tehdään valmistelut vuonna 2012 maaliskuussa pidettäviin juhliin. Valmisteluista vastaa kerhon hallitus, jolle kerholaiset tarjoavat apua. Valmistelussa olevia toimia ovat seuraavat:
|